Olipas taas viikonloppu. Tuli ainakin selväksi, että yksi elämän tärkeimmistä asioista mitä pitää osata, on erota sivistyneesti. Jos on hankkiuduttu yksiin tyypin kanssa, mikä alkaa risoa ja haista ennen kuin puoli vuotta on kulunut, homma pitää hoitaa pistämällä siististi kantapäät vastakkain ja lähteä menemään. Ei lähtemällä "muka-asioille" viikoksi tai kahdesti. Ilmoittamalla että joo, tulen sitten ma, eiku ti, eiku to, eiku la.... ja sitten tulla sen suuren ero-ilmoituksen kanssa. Itkuhan siitä tulee ja hammasten kiristys.

Tämä siis ei tapahtunut minun omalla kohdallani. Mutta tuota itkua jouduin kuuntelemaan. Siihen soppaan sotkettiin biologiset isät ynnä muut kumminkaimat joitten kanssa ei olla oltu 13 vuoteen tekemisissä. Minä napsautin suuni kiinni, keskusteltuani viisaan ystävättäreni kanssa. Hän nimittäin sanoi, että tuollaisesta on parasta pysyä kaukana, tai lopputulemana päätyy vielä itse koko eron aihettajaksi. HUI!

Yhtään en osaa sanoa miten tilanne tulee päättymään. Makaan nimittäin littanana ja toivon, ettei kukaan huomaa minua. En halua kommentoida enää mitään.

Olipas taas ihana vuodattaa....