Muistui taas mieleen tämä rakas blogini, minne yleensä aina suutuspäissäni käyn vuodattamassa pahaa oloani. Viime kirjoitustani joku oli jopa eksynyt kommentoimaan     kiitos hurjasti siitä. Minä kun luulin täällä yössä ihan yksin vaeltavani.

Muuten tilanne on täysin sama. Helmikuu oli seesteinen eikä ilmassa ollut suurempia pikkuperkeleitä. Pääsimme jopa suhteellisen toimivaan meilisuhteeseen jota kumpikin saattoi harjoittaa aina silloin kun itselle sopi. Myönnän sydämeni sykähtäneen joka kerta ilosta kun näin meilin saapuneen. Mutta selkeästi nautinto kuuluu minun kohdalla kiellettyjen listalle sillä....

26.2 putosi taas se pommi, mitä alitajuisesti kyllä osasinkin odottaa. Kaikki se luottamus mitä oli saatu rakennettua, läjähti kasaan niinkuin sitä ei olisi ikinä ollutkaan. Tällä kertaa en anna periksi. Joku toinen luopuu nyt ylpeyden rippeistään ja ottaa yhteyttä jos ottaa. Näin se menee.

Mutta kukkaset. Ihanat kukkaseni odottavat kaikki varret innosta täristen mullanvaihtoa ja elämän uutta alkua. Musta multa ja mie, täältä me tullaan...