Kyllä se tosi oli. Autonrenkaan jäljet hiekassa kertoi että pihalla oli käynyt auto yöllä. Omista lapsista se ei ollut kukaan, ja päivä onkin mennyt pähkäillessä kukahan se oli. Ois sitte vissiin pitäny viittiä nousta ja käydä ees ikkunasta kattomassa millanen auto pihasta poistu. Vai oliko ees autolla liikkeellä kolkuttaja.

Kolmas ilta. Alkuillasta tuntu vähän vaikealta, mutta vettä vaan pulloon, vähän sitruunamehua joukkoon. On kuin tuttipullo vauvalla. Ilman ei voi olla, pullo on kai kasvanut käteen kiinni.

Ylpeä toki olen. Kyllä tämä tästä, olo on virkeämpi ja huomaan jaksavani kaikenlaista. Toinen asia on vielä odotettavissa oleva painon putoaminen. Jäähän tässä jokapäiväiset ylimääräiset 500-1000 kcal pois. Ihme jos ei näy edes kuukauden päästä jo jossain. Tietenkään syömistä ei passaa sitte lisätä.

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa tupakoinnin lopettaminen. Mutta siihen ei nyt voimavarat riitä, ei edes tässä masokismin huipentumassa. Huomenna taas 4 kilsan kävelylenkki. Hyvä minä. =)