Taas tuli työpäivän jälkeen käveltyä REIPPAASTI se neljä kilsaa. Kääntymispaikan ihana metsämansikkapaikka tuli taas kolmisin tutkittua, ja sitten meidät ohittikin epävarmanoloinen ratsastajatyttö. Erityisen REIPPAAKSI loppumatkan kävelyn tekikin se, että en halunnut ratsutytön ohittavan minua toista kertaa, sen verran pelottava kokemus se oli.

Jotenkin tuntuu, että pieni tyttönen valtavankokoisen hevosen selässä on laitonta, eihän hän todennäköisesti hevosen pillastuessa mahtaisi sille mitään hentoisilla voimillaan. Tsägällä istuu hän tietysti ja toivoo ettei mitään kävisi.

Mutta, olo on mitä autuain. Kohtsillään miehen kanssa kauppaan ja sitruunavettä =)

Toivottavasti tämä kestää kauan =)