Toissapäivänä oli synttärit. Ei onneksi mulla, mutta kuitenki. Piti kaivaa kaikki pullonpohjat ja Latvian tuomiset kun kalja, siideri, konjakkii ja kuohujuomat loppu. Olotila tämän jälkeen on aika arvattava.

Aamu meni hienosti, vielä päissään töissä. Puoleltapäivin se iski se julmettu kankkunen, päätä särki eikä ruoka maistunu ja oksetti. Ilta töitten jälkeen kulu sohvalla typeriä telkkariohjelmia vahdaten. Ainiin, ja meni siinä purkki appelsiinimehuakin.

Nyt on sitten taas aika lopettaa tuo alkon kaa läträäminen, sanon mie.

Katotaan ja toivotaan, josko tämä ois viiminen kerta lopettaa.

Eilisestä kirjoituksesta huomasi kyllä miten vielä hukassa olin. Mutta illalla tuossa kesken kaiken kotipuuhastelun sytty lamppu ko mie oivalsin. Mie elän niin luottavassa/luotettavassa parisuhteessa itse että oikeasti kaipaan voimakasta sitoutumista sekä jopa vapauden rajoittamista D/s-suhteessani. Kun taas tämä toinen, erittäin rajoittavassa avioliitossa elävä kaipaa päinvastaista. Siksi just mikään ei ole toiminut.

Tämähän on minun mieltymykseni ja siihen toivon joskus löytäväni vastakappaleen. Joku puhui kerran siitä, että jos kaksi ihmistä kietoutuu liikaa toisiinsa, he ovat kuin kaksi kultakalaa akvaariossa ja alkavat lopulta syömään toisiaan. Tässä tapauksessa, kun tapaamisia olisi harvoin, tuota tuskin kävisi. Tosin intohimojen viedessä saattaa toki haukata toisesta pienen palan, jos ei yhtään hillitse itseään.

Mutta parempi myöhään. Nyt en ajatellut puuttua sen enempää alkomahooliin vaan toiseen ihan yhtä tärkeelliseen addiktiin. Olenhan minä tervejärkinen ja aikuinen, suorastaan ikääntynyt tai ainakin keski-ikäinen ja vielä nainen. Ja tänään sattuu masuun fantasiantoteuttamisenpuute enemmän kuin koskaan. Se on jomotusta, se on tykytystä. Eikä tätä kukaan muu tiedä.

Joskus 10 vuotta sitten jo hurahdin bdsm:n salaiseen maailmaan ja siitä lähtien se on vienyt kuin eno venettä. O:n tarina kolahti sataa, mutta tokihan minulla ovat omanlaiseni fantasiat. Minä, joka rakastan hallitsemista sekä kotona että ammatissani, löysin itsestäni pienen hauraan alistujan. Netissä tapasinkin erään, joka vastasi odotuksiani täysin ja pääsinkin toteuttamaan itseäni samoin kuin hän itseään. Mies liki 2 metriä, täydellinen herrasmies, upea olemukseltaan, iso, vahva, mieletön karisma, komea, turvallisen tuoksuinen. Pääsimme nauttimaan tuntien sessioista muutaman kerran. Olin varma, että olin vähintäänkin taivaassa. Ja kun on tarpeeksi onnellinen, menee helposti vipuun. Hän toki kohteli minua upealla tavalla, oli taitava, osasi, oli aina täydellinen herrasmies. Luulin ihan täysillä, että se oli myös hänen juttunsa. Kunnes tajusin että netissä hänellä oli niin monia muita, kuin vain voi olla. Tapailemaan saakka hän ei ilmeisesti päässyt, mutta netissähän voi harrastaa näitäkin juttuja ns. muna kourassa.

Mutta joo. Kun sitä pääsi maistamaan, saa nyt kärsiä jomotuksesta. Fantasiassani olisin ollut täydellisesti totteleva sub, omistajansa orja. Joka hetkestä nauttien. Hän haluaisi yhä fantasiaani. Minä olisin niin kovasti halunnut tykätä ja saada tykkäämistä tässä muodossa, sillä sitähän D/s on parhaimmillaan. Mutta toiset eivät kykene suureen tunteen paloon, eikä se kykenemisestä kai kiinni ole. Se on kiinni oikeasta vastakappaleesta.

Eilinen oli koko myllerryksessään erittäin sekava päivä. Kaikki vanhat asiat revittiin näkösille ja haavat auki niin että veri melkein roiskui.

Ajattelin asiaa viime yönä. Säikähdän pakkolojaalisuuttani, sillä ilmeisesti en vielä ole kasvanut tarpeeksi suureksi ymmärtääkseni ihan kaikkia asioita. Siis säikähdin, miten piti pakottaa itsensä lojaaliksi. Mutta nämä kaksi ihmistä joita asia koskee, hehän saattavat olla jopa innoissaan.

Ja minä annan sen heille. Rakastava äitihän toki vuodattaa selkänahastansa viimeisenkin veripisaran ynnä muut eritteet. Mutta yöllä päätin, että minä en siihen asiaan nyt enää sekaannu. Se on asia, mikä ei kuulu minulle. Tajuatko, minä daiju.

Ei fyysisesti mutta kuitenkin.
Tarina alkoi näin. Minulla oli erään ihmisen kanssa suunnitelma. Asia liittyi erääseen  juttuun, josta en nyt puhu enempää. Tämä ihminen pyysi minua auttamaan asiassa että hän pääsisi pieniä kukonaskeleita nopeammin perille tarkoituksessaan. Tavoitehan oli toki yhteinen, mutta hän tarvitsi minulta sen suuren töytäyksen, jotta hän itse pääsisi pitemmälle. Noh, minähän käytin olematonta vaikutusvaltaani, ja niinpäs asia pompsahtikin reilusti eteenpäin. Kun sitten jälkeenpäin kysyin, että mitenköhän se niin yllättäen pääsi tapahtumaan, hän alkoi laajan vuodatuksen omista "puhetaidoistaan". Ihan itte oli tehny hän.

Periaatteessahan tuossa pelattiin täysin suhteilla. Eli minä pelasin. Tämä tässä onkin metkaa, että hän ilmoitti minulle jossakin vaiheessa, että mikäli minä en käytä valtaani, hän ei tue minua jatkossa.

Lyhyt on ihmisen muisti. Notta antaapa olla, hyvä päivä tästä tuloo...